Arjen helpottaja

30 vuotta sitten tapahtui mullistus suomalaisten broilerin syönnissä kun HK toi markkinoille arjen helpottajan – hunajamarinoidun broilerin. Helppous, maistuvuus ja muunneltavuus sisältyvät tähän nostalgiseen ruokaan. Siihen asti tavallisin tapa oli tehdä pakastebroilerista . Valikoimat ovat kasvaneet ja nykyään Suomessa syödään broileria monin verroin enemmän. Ei kuitenkaan siinä määrin kuin monissa muissa Euroopan maissa.


Biopohjaiset puutuotteet

Haavasidos, makeutusaine, akustiikkapaneeli, muovia korvaavat pakkaukset. Mitä yhteistä näillä on? Kaikki ovat puupohjaisia tuotteita ja Uusi puu kilpailun voittajia www.uusipuu.fi Voittajat ovat näytteillä tammikuun loppuun asti Lahdessa Pro-puu-keskuksessa www.propuu.fi

_____________________________________________________________________________________________________________________

Joulun odotus alkaa. Kinkku kuuluu edelleen suomalaiseen jouluruokapöytään. Koko on pienentynyt. Näin ilmenee HK:n tekemästä selvityksestä. Kinkun paisto on vielä kunniassa, mutta valmiitakin hankitaan. Sinappi on kinkun kaveri. Yksi uutuus on HK:n Viljaporsaan Jouluhalko, joka helpottaa valmistusta.

Ohjeita kinkun paistoon löytyy HK:n sivuilta, ja esimerkiksi pähkinävoilla kuorrutettu kinkku on aika mielenkiintoinen.

Benecolin tuotteisiin saatiin roppakaupalla uutuuksia. Elovenan Kaurajuoma, erimakuiset kauravälipalat, ruuan maustamiseen  kerman sijaan tarkoitetut kauratuotteet sekä OAT kasvis kaurashotit ja -gurtit. Eihän näistä voi sanoa muuta kuin, että maistuvat hyviltä, ovat terveellisiä ja monipuolisesti käytettävissä. Sokeri tulee makua tuovista marjoista eikä sokeria ole lisätty. Kolesterolia alentava vaikutus on luonnollisesti hyvä asia.
 
Asian tiimoilta on toteutettu 16 erilaista tutkimusta. Näihin on osallistunut lähes 3 500 suomalaista. Tuotteita on testattu esimerkiksi sokkomakutestein, joissa Elovena Kaurajuoma oli saanut parhaat pisteet. Taitajasanomien oma makutesti on ollut tasapuolisen kiittävä eli kaikki ovat hyviä ja hyvän makuisia. Mutta makuasioista ei voi kiistellä, vai?
 
 


Joulukaupunki Rauma lahjoittaa pitsikuvioisen Rauma-neulepaidan mallin kaikkien raumalaisten ja muiden neulojien vapaaseen käyttöön. Mallin ovat suunnitelleet pitsitaiteilija Tarmo Thorström ja Katrina Salo. Inspiraationa ovat toimineet Uus kultseppä ja Mandeljepyri-pitsit. Saa käyttää ihan luvan kanssa.


Continue reading