Kirjallisuus, ruoka ja viini

Samuilo Angelov

Samuil Angelov

Ruoka- ja viinimessuja on järjestetty Turun kirjamessujen yhteydessä jo 12 vuotta. Konsepti on hyväksi havaittu. Kirjallisuus kytketään tänä vuonna ruokaan muun muassa siten, että toimittaja Markku Haapion ideoimana palkitaan yksi kirjailija, joka tuo merkittävästi ruokaa esiin kirjassaan. Kirjan ”a la carte-palkinnon” päättää raati. Kirja voi olla kaunokirjallisuuden mikä tahansa laji: romaani, novelli-, runo-, pakina- tai aforismikokoelma tai näytelmä ja se voi olla yhtä hyvin sekä aikuisten, nuorten tai lastenkirja.

Esimerkiksi: ”Makkaroissa oli punaisia ja valkeita pippureita, jotka odottivat pehmeässä täytteessä valmiina purskahtamaan täyteen leimuun ensi puraisulla, eikä lihakauppias Gianni ollut nuukaillut valkosipulinkaan kanssa.” (Donna Leon, Ylimpiä ystäviä)

Prosecco näyttelee isoa osaa Donna Leonin komisario Brunettin ruokapöydässä. Sommelier ja viiniasiantuntija Samuil Angelov:n mukaan yksi viinien nouseva suosikki onkin Prosecco, helpon lähestyttävyyden vuoksi.

– Vaikka viini saisi kuinka monta tähteä on tärkein viinin asiantuntija kuluttaja itse. Viini on hyvää kun se suussa sille maistuu, sanoo Angelov. Ravintoloissakin juodaan vähemmän, mutta laadukkaampia juomia eli ollaan päästy pullon hiplauksesta ruokaan ja viiniin. Viini kruunaakin hyvän ruuan.

Messujen viinikokonaisuudessa on 14 viiniyrittäjää. Paitsi viiniin voi messuilla tutustua myös oluisiin.

Antti Vahtera

Antti Vahtera

Tänä vuonna ruoka- ja viinimessuilla on ohjelmassa osallistujien opetuskeittiö. Ruuanlaittoa kuten pihvinpaistoa, kalan fileerausta ja sushin valmistusta voi opiskella ruokakauppojen avustuksella opetuskeittiöissä. Kympin maksavaa opastusta voi yleisö seurata vierestä.

Messujen ohjelmasta löytyy laaja otos ruokaan liittyvää ohjelmaa. Tutustutaan yhtä lailla lähiruokaan kuin keskiajan makuihin tai teollisemmin tuotettuun tarjontaan. Hommaa maustavat useat huippukokit.

Uusi puinen ”kuutonen” rakennetaan Ruissalon telakalla

https://fi.wikipedia.org/wiki/6mR

Turun Ruissalon telakalla elvytetään puuvenerakentamista. Alfons Håkans Oy:n toimitusjohtaja Joakim Håkans ilmoitti rakennuttavansa uuden 6mR veneen. ”Kuutonen” on klassinen kilpapurjeveneluokka.6mR

Veneen rakentaa Veneveistämö Janne Pettersson. Pettersonilla on pitkä kokemus klassikkoveneiden korjaamisessa ja entisöinnissä. Hanketta edistämässä on mukana Forum Marinumin projektipäällikkö Pekka Paasio.

Vuodesta 2013 alkaen telakka rakennuksineen on siirtynyt Turun kaupungin kiinteistöliikelaitoksen ja merenkulkuyhtiö Alfons Håkans Oy Ab:n hallintaan. Aluetta on kehitetty monipuolisen merenkulun ja virkistysveneilyn käyttöön. Alueelle on tulossa uusia halleja ja vanhoja rakennuksia ja laiturirakenteita on korjattu. Yleisölle telakka avautuu kesällä 2017.Ruissalon telakka

Telakalta valmistuneita kuuluisimpia veneitä ovat Göran Schildtin Daphne, turkulaisen laivanvarustaja Hans von Rettigin Clipper ja akateemikko Yrjö Väisälän, Johanna ja Henrik Ramsayn Regina. Sarjatyönä valmistettiin hai-veneitä, joita vietiin suuria määriä muun muassa Yhdysvaltoihin. Kaikkiaan puuveneitä valmistui 5000 kieppeillä.

Kesätapahtumissa nähtyä

MATSKesän markkinoilla ja festivaaleissa lyödään jatkuvasti kävijäennätyksiä. Kesämökkiläiset hakeutuvat ensin luonnonhelmaan hiljaisuuteen, mutta jo pian kaivataan keskelle ihmisiä ja tapahtumia. Linnunlaulu vaihtuu mielellään musiikkin tai vermeiden hakureisuun. Taitajasanomat kierteli kesällä siellä ja täällä.lue lisää

Tarinoita yritysten nimistä

Miksi Lumene on Lumene? Mistä Ikea tulee? Miksi Posti muutti nimensä Itellaksi ja takaisin Postiksi? Timo Leppäsen kirjoittama Merkilliset nimet – Tarinoita yritysten ja tuotteiden nimistä kokoaa yhteen yli sata tarinaa suomalaisille tutuista kaupallisista nimistä. Tiedote: lue lisää

Laivateollisuus ja käsityö

MS5
Laiva on teollinen tuote, mutta sisältää valtavasti vanhanaikaista käsityötä. Käsillään tekevät ja sisustussuunnittelijat saavat omia ideoitaan läpi kokonaisuudessa. Niitä löytyy koristeissa ja valaisimissa, lasten leikkipaikoissa ja seinäreliefeissä. Tekniikasta huolimatta, tarvitaan ihmistä tekemään, kokemaan ja tuntemaan.Lue lisää

Puukorut.fi

woodNiko ja Jenna Tampereelta tekevät uniikkeja puukoruja luonnosta saatavista materiaaleista. Korut syntyvät metsästä löytyneistä kaarnan- tai puunpalasista, koskematta puihin tai muuhun ympäristöön. Koruissa käytetään myös metallia, lasia ja työstettyä puuta.Lue lisää

Kustavista Katanpäähän purjealuksella

Olga1Katanpään entinen linnakesaari Kustavin saaristossa on ollut veneettömälle saavuttamattomissa, mutta näin ei ole enää. Kesän ajan kaljaasi Olga tekee matkoja Kustavin Kivimosta Katanpäähän torstaisin ja perjantaisin alkaen 30.5. Matkat tehdään klo 10-17 välisenä aikana.Lue lisää

Espooseen hulevesikeskus

Kuva LappeenrannastaEspoon Marketanpuistoon avataan perjantaina 27.5.2016 Hulevesikeskus, joka jakaa tietoa ja ohjeita kiinteistöille ja yksityisille pihanrakentajille sade- ja sulamisvesien hallinnasta. Vuonna 2014 voimaan tullut laki edellyttää, että jokainen kiinteistö huolehtii itse tontillaan syntyvien hulevesien eli läpäisemättömillä pinnoilla pintavaluntaa muodostavien sade- ja sulamisvesien hallinnasta. Lue lisää