Tiedotteet

Mitä kaikkea korona tuokaan tullessaan. Tiedotesatoa (päivittyy)

Littoisissa toimivan Vetrospacen moduulirakenteiset huoneet tuhoavat yli 99,9 prosenttia bakteereista sekä viruksista.

CovidSafe Virusteippi suomalaisen yrityksen (Grano) virusta tappava teippi.

ITE-juhlavuoden teemapäivä lauantaina 17.10.2020 on verkon kautta tarjolla kaikkialla. Savonlinnan maakuntamuseosta lähetettävä Museo-live sisältää puheenvuoroja, kuvia ja tunnelmia ITE-taiteesta ja taiteilijoista.

Koronavilkun eli koronan liikkeitä seuraava kännykkäapplikaatio sai suuren suosion. Vuorokaudessa noin miljoona suomalaista latasi sen laitteeelleen. (1.9.2020)

Näkemysverstas Luotzi Oy:n yhteistyössä viestintätoimisto Pilgrim Oy:n kanssa toteuttama ”Mitä kriisin jälkeen” -selvitys johtajille, johon vastasi 40 kunta- ja yritysjohtajaa. Yhtenä keskeisenä muutoksena monet t nimesivät johtamisen evoluution. Kun etätyöstä tuli salamannopeasti normi, johtamisen tapoja oli muovattava siihen sopiviksi.

Kaupungistuminen ja globalisaatio nähtiin heikkenevän pitkällä aikavälillä. Etätyön arveltiin osoittavan, että matkat työpaikan ja kodin välillä eivät ole enää jatkossa niin olennaisia.

Tori.fi  kertoo tiedotteessaan, että käytettyjen ja uusien polkupyörien kysyntä on kovassa kasvussa. Uusia on vaikea saada, koska valmistajilla on varaosista pulaa. ”Ihmiset polkevat koronaa pakoon”, sanotaan tiedotteessa.

Turun Messukeskuksen pihalle avautuvat kesäkuussa keskiviikkoiset drive in -livenäytökset vaihtuvin kulttuurisin teemoin

Helsingin Messukeskus piti lasten messut etänä. Noin puolet ilmoittautuneista tuli mukaan. Heidän sivuillaan kävijöitä 25 000 muutaman päivän aikana. Haasteena oli nopeassa aikataulussa sopivien välineiden löytäminen ja käyttö.

Haaga-Helian teettämän kyselyn mukaan pari miljoonaa suomalaista hakee sopivaa lomailukohdetta Suomesta. Lepo, mökkely ja luonto kuuluvat kärkikolmikkoon.

Avoimet kylät – päivä toteutetaan verkossa- Kylät tuottavat verkkosisältöjä kanaviinsa.

Kivijalkakauppiaat lanseeraavat kivijalka.net palvelun. Mukana noin 1000 kauppiasta. Osalla ei ennen omaa nettikauppaa. Lasku yhdeltä luukulta.

Turun Keskiaikaiset markkinat siirtyy verkkotapahtumaksi. Turun Suurtorin keskiaika ry. 

Fortum kehitti uusiomuovista ovenkahvanmallin, jossa käsien sijaan käytetään kyynärpäätä. Vipu-lisäosa on testivaiheessa.

Juho Vainion Säätiö, Minervasäätiö, Paulon Säätiö ja Suomen Lääketieteen Säätiön rahoituspooli on jakanut 800 000 euroa infektioiden kulkuun vaikuttavien tekijöiden ja koronapotilaiden tehohoidon tutkimukseen. 50 000 ja 100 000 euron suuruisia apurahoja myönnettiin kymmenelle tutkimushankkeelle.

Marttaliitto tuo panoksensa myös kotitekoisen kasvosuojan valmistamisohjeineen. Omaan käyttöön valmistettu kasvomaski on osa varautumista, turvallisuutta ja omatoimista selviytymistä, ilmoittaa liitto. Ohjeet liiton sivulta 

Lyyti on tutkinut tapahtuma-alan toimijoiden mietteitä korona-viruksen tiimoilta. Vastaajia oli 500. 53% ilmoitti siirtävänsä tapahtumia, 16 % meni verkkoon. Kyselyyn vastaajat olivat suunnitelleet yhteensä 4937 tapahtumaa toteutettavaksi 1.3.-31.5.2020 väliselle ajalle. Kommentteja järjestäjiltä: Tilanne on testannut innovaatiokykymme ja ketteryytemme (striimatut konsertit). Online ei ole kaikkia tapahtumia varten (mm. golf, huvipuistot). Kasvokkain kohtaamiset tekevät paluun ja seurauksena on vastuullisuuden ja paikallisuuden paluu.

Auran kunta kutsuu paikalliset yrittäjät ”Panosta paikalliseen! ” verkkokauppaan.

Taitoliitto kertoo, että käsityö on noussut laajan kiinnostuksen kohteeksi. Esimerkiksi ensimmäiset nettikäsityömessut järjestettiin huhtikuussa. ”Nyt etsitään erityisesti valmista tekemistä, tarvikepaketteja, joissa on ohje ja materiaalit kivaan käsityötuotteeseen.”

Puutarhaliiton uusi tutkimus todistaa että puutarhaharrastus on kasvanut etenkin nuorten keskuudessa. Trendi on ollut kasvamaan päin jo pitemään.Tämän kevään kasvavia ilmiöitä puutarhoissa ovat luonnonmukaisuus, omatarveviljely ja kotoisan paratiisin luominen. Koronakevään vaikutuksesta ei vielä tiedä, mutta nuoret ovat kiinnostuneet keittiöpuutarhoista, joissa viljellään yrttejä, chilejä ja erilaisia tomaatteja.

Nettikauppa kukoistaa ja se tarkoittaa myös sitä että yritysten kannattaa näkyä monipuolisesti erilaisissa medioissa.

Esimerkiksi HK Scan esitteli historiaansa ja uutuuksia netin kautta ja osallistujat saivat näytepaketin.

LänsiAuto ja Opel lainaavat 100 ajoneuvoa julkisen terveydenhuollon ammattihenkilöiden käyttöön

Blox Car ilmoittaa, että yli 100 000 suomalaista on poistanut autonsa liikennekäytöstä

Tori.fi kertoo, että Suomalaisiin koteihin hamutaan nyt liikuntavälineitä 35 000 kertaa päivässä. Trendikkäimmät välineet ovat  käsipainot, kahvakuulat ja painonnostopenkit. Tosin koko maaliskuun halutuin sisäliikuntaväline on yhä kuntopyörä, ja polkupyörienkin sesonki tekee yllättäen jo äkkinäistä nousua. 


Turku. Vanhan Suurtorin kesätori avautuu24.6. Tuomiokirkkotorin terassi avataan heinäkuun alussa.

Vanhan Suurtorin kesätorilla ovat pääosassa käsityöläiset, jotka myyvät tuotteitaan. Myynnissä on muun muassa koruja, lasi- ja savitöitä, luonnonmateriaalista valmistettuja asuja, kynttilöitä, kasviöljysaippuoita, huovutettuja tuotteita, käsityötarvikkeita, tilkkutöitä ja luonnonkosmetiikkaa. Torille on todennäköisesti tulossa myös muutama ruokamyyjä.

Tapahtuma-ala perää päätöksiä
Tapahtumateollisuus työllistää yli 50 000 henkilöä ja sen arvo on noin 5 miljardia euroa. Vientiin rinnastettavaa tuloa on tuosta noin miljardi euroa.Lue lisää
Sigyn takaisin Aurajokeen (toukokuu)

Sigyn palasi Aurajokeen Varvintorin edustalle. 2018 alkaneessa kunnostustyössä pääyhteistyökumppaneina on ollut Alfons Håkans/Ruissalon telakka ja muita yhteistyökumppaneita mm. Turun Ammattiopistosäätiön (TAO) veneenrakentajaosasto, Nuorten Työtuki ry, Mobimar Oy, Fiskars Oyj, Oy FCR-Finland Ltd sekä Merikeskus Forum Marinum.

Tiedote. Julkaistu: 29.04.2020, 12:14
Taitoliitto

Taitoliitto ja Tampereen Messut Oy tuovat uutuutena tämän vuoden Suomen Kädentaidot -messuille Taito yrityslaboratorio-osaston. Taito yrityslaboratoriossa alan yrittäjyyttä pohtivilla on loistava tilaisuus testata uusia käsityöalan tuotteita, konsepteja tai toimintatapoja suoraan kuluttajilla. Lisätietoja


FORUM MARINUM –SÄÄTIÖ

TIEDOTE 25.2.2020

Luksusta luomassa – 50 vuotta suomalaista laivasuunnittelua.

Ensimmäiset vapaa-ajanristeilyihin tarkoitetut modernit risteilyalukset syntyivät yhteistyössä norjalaisten tilaajien kanssa hankkeessa, joka toteutettiin Suomessa 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. Vuosikymmenten mittaan alusten ulkomitat ja matkustajamäärät ovat moninkertaistuneet.  Risteilyjen kysyntä alkoi kasvaa ensin Pohjois-Amerikassa, sittemmin myös Euroopassa ja Aasiassa. Suomalaistelakoiden ja risteilyvarustamojen saumaton yhteistyö on ollut molemmille menestys, koska siinä on yhdistynyt varustamojen markkinaosaaminen ja telakoiden laivanrakennus- ja suunnittelutaito.

 Wärtsilän Helsingin telakka ​oli merkittävä toimija matkustaja-alusten rakennuksessa jo 1960-luvulla, jolloin sieltä valmistuivat muun muassa Siljavarustamon matkustaja-autolautat Skandia ja NordiaTurun telakka keskittyi noihin aikoihin ​enimmäkseen vielä rahtilaivoihin.​Laivanrakennus siirtyi 1980-luvulle mennessä Aurajoelta Pernoon, missä risteilijätuotanto sittemmin lähti todelliseen nousuun. Varsinainen risteilyalusten rakentamisen nousukausi on Turussa ajoittunut 2000-luvulle, vaikka telakka olikin merkittävä työllistäjä. Omistajavaihdokset ja alan yleinen suhdanneherkkyys leimasivat telakan toimintaa. Telakan toimintakulttuuri ja markkinoiden kysyntä kohtasivat menestyksekkäästi viimeistään, kun saksalainen perheyhtiö Meyer Werft saapui telakan omistajaksi vuonna 2014.

Kiristynyt kilpailu ihmisten vapaa-ajasta heijastuu myös risteilyaluksiin ja niitä ympäröiviin lomamarkkinoihin. Suunnittelijat keräävät tietoa ja kokemuksia laivojen käytöstä risteilytoiminnassa, ja niitä analysoimalla kehitetään jatkuvasti sekä alusten teknistä suorituskykyä että risteilyjen palvelumuotoilua. Lisäksi on kehitettävä uusia teknisiä ratkaisuja, joilla parannetaan alusten ekologisuutta. Globaaleille maailmanmarkkinoille suunnatut alukset ovat huippuunsa viritettyjä elämyskeitaita, jotka myyvät ainutlaatuisia kokemuksia osana korkeiden odotusten elämysteollisuutta. Näiden odotusten lunastaminen on pitkän palveluketjun lopputuote, jonka taustalla on maailman huipputasoa edustava suomalainen laivasuunnittelu ja osaaminen telakkateollisuudessa.

 Luksusta luomassa – 50 vuotta risteilyalusten suunnittelua” (247s, toim. Sari Mäenpää) on saatavilla Forum Marinumin museomyymälästä ja mm. Trafiikkimuseoiden verkkokaupasta.


Tiedote 18.12.2019

Ekologinen asuminen on messujen teemana Turussa

Rakenna & Sisusta -messuilla Turun Messukeskuksessa on teemana ekologinen asuminen. Tapahtuma järjestetään Turun Messukeskuksessa helmikuun 7.-9. päivä. Näytteilleasettajia on mukana noin 250. Tapahtumassa on mukana uutena osiona RaksaWorks, 7.2., joka kokoaa rakennusalan työnhakijat ja työnantajat yhteen.


Puosu johtaa Sigynin korjaustöitä – paluu Aurajokeen koittaa keväällä

 Museoalus Sigynin säätiö on valinnut laivan uudeksi puosuksi Jarmo Isosompin 1.1.2020 alkaen. Isosomppi on pitkäaikainen työntekijä Forum Marinum merikeskuksen museolaivoilla työskenneltyään Suomen Joutsenen puosuna vuosina 2005 – 2012 ja Sigynin laivapuuseppänä vuodesta 2013 alkaen. Sigynin uutena laivapuuseppänä ja puosun sijaisena toimii Marko Nikula.

Sigyniä on kunnostettu Ruissalon telakalla kesästä 2018 alkaen. Ainutlaatuisen museoaluksen kylkien kaaret ja laudoitus on kunnostettu. Ahterin lahonneet puuosat on vaihdettu. Skantäkki ja kansipalkit on myös uusittu. Suurien kokonaisuuksien lisäksi kunnostuksessa käsitellään myös pikkutarkkoja yksityiskohtia, kuten keulan ja ahterin koristemaalauksia. Parhaillaan on menossa rungon riveäminen, joka tiivistää saumat ja myös jäykistää laivan runkoa. Kuten koko museolaivan kunnostus, myös riveäminen on pitkäjännitteisyyttä vaativaa raskasta käsityötä. Laivaa rivetään lyömällä tervattua hamppua riveraudalla ja -nuijalla lankkujen väliin. Sigynissä on kylki- ja pohjalankkujen saumoja yhteensä reilut 3000 metriä.

Pitkälle edennyt kunnostushanke on edennyt aikataulussaan, ja laiva hinataan takaisin Aurajokeen tutulle paikalleen Varvintorin edustalle toukokuussa 2020. Purjelaivan näyttävyys perustuu usein sen takilaan, ja Sigynillä sen kuntoon saattaminen pääsee käyntiin ensi kesän loppupuolella.

-Kunnostussuunnitelman mukaisesti aluksen runko-osat korjataan Ruissalon telakalla. Mastot toki viimeistelevät kunnostushankkeen näkyvimmän osan, mutta Sigyn rikataan arvoiseensa asuun vasta Aurajoessa. Ennen takilatöiden alkamista Sigyn pidetään rajoitetusti auki yleisölle. Kunnostus ei ole silloin vielä valmis, mutta haluamme kuitenkin esitellä yleisölle kahden vuoden mittavia aikaansaannoksia museolaivojen sesonkiaikana, kertoo museoalus Sigynin säätiön asiamies Tapio Maijala.

 Alukselle suunnitellaan myös uutta katosta, joka osaltaan suojaisi aluksen kansirakenteita ja vähentäisi paikoilleen jääviä kosteuskertymiä. Kaikilta osin viimeisteltynä Sigyn avataan yleisölle kesäksi 2021. Tällöin laivalle kaavaillaan avattavan myös sen kiehtovasta historiasta kertovaa näyttelyä.

Katso kuvia https://www.instagram.com/parkkisigyn/


Sauson suomalainen hansikasosaaminen elää ja voi hyvin

Liisa ja Janna Sauso työpajallaan Turengissa. Sauson hansikassuvun kolmas ja neljäs polvi.

Liisa Sauso Oy valmistaa kotimaisella työllä laadukkaita nahkahansikkaita Turengissa. Liisa on Sauson hansikassuvun kolmannen polven käsineentekijä, ja aikoo jatkossakin vaalia suvun käsinekaavoja, työtapoja ja kotimaista valmistusta. Hän perusti yrityksensä vuonna 1989. Samana vuonna oman hansikasyrityksensä perusti myös Liisan veli Sakari Sauso, jonka yrityksen talousvaikeuksista uutisoitiin taloussivuilla keskiviikkona 28.8.

–On harmillista, että veljeni Sakarin yritys on taloudellisissa vaikeuksissa, ja erityisen haitallista meille, että uutisoinnin perusteella voisi luulla koko Sauson suvun hansikasosaamisen tarun loppuvan, Liisa Sauso toteaa.

Liisalle on tullut paljon yhteydenottoja niin huolestuneilta asiakkailta kuin esimerkiksi messuilta, joille hän on menossa. Yrityksen verkkosivutkin kaatuivat kävijäpiikin takia päivän mittaan.

Liisa Sauso edustaa Sauson suvun kolmatta ja tyttärensä Janna neljättä polvea. Myös Janna Sauso on mukana Liisa Sauso Oy:n liiketoiminnassa. Molempien tavoitteena on säilyttää osaaminen ja kotimainen työ myös tuleville polville.

–Kun sukuyhtiö kolmisenkymmentä vuotta sitten jakaantui, minä ostin kaavat ja koneet ja jatkoin valmistusta Suomessa, kun taas Sakari siirsi tuotannon ulkomaille, Liisa Sauso kertoo.

Yrityksillä onkin hieman eri painopiste, sillä Liisa Sauso Oy on erikoistunut vaihtuvan malliston lisäksi myös mittatilaushansikkaisiin. Niitä valmistetaan jatkossakin asiakkaan toiveiden mukaisesti niin värien, mallin kuin materiaalien osalta työpajalla Turengissa.


Naantalissa jaettiin ”Presidentti Sauli Niinistön”- kiertopalkinto ja tehtiin samalla hyvää

Perinteikäs talonpoikaispurjehdus ja sen ympärille toteutettu saariston perinnetapahtuma järjestettiin Naantalissa lauantaina 3.8. Naantalin vierasvenesatama vastaanotti yhteensä 14 saaristolaisvenettä kisailemaan kauniissa säässä ja kevyessä pohjoistuulessa. Kilpailijoita saapui kauempaakin, mikä kertoo osallistujien omistautumisesta ja terveestä kilpailuhengestä. Yleisöä oli kertynyt rannoille seuraamaan kilpailua ja samalla tutkimaan myyntikojujen antia. Tapahtuman hyvä henki, yleisöystävällisyys ja kauniit, autenttiset talonpoikaisveneet saivat paljon kiitosta.

Kommodoriluokka (veneet alle 21 jalkaa)

  1. Knipan, Korpo, kipparina Jacob Fellman
  2. Inkeri, Rymättylä, kipparina Ilkka Pärssinen
  3. Ahven, Turku, kipparina Jussi Luokkakallio
  4. Ådan, Korpo, Korpoström, Vineta Fellman

Isovene- luokka (yli 26 jalkaa)

  1. Kuin Meri, Naantali, kipparina Markku Jussila
  2. Tacksamheten, Turku, kipparina Sami Uotinen
  3. Santtio, Pyhäranta, kipparina Hannu Raunela
  4. Aura, Turku, kipparina Seppo Rounas

Verkkovene- luokka (yli 21 jalkaa)

  1. Fina, Iniö Norrby, kipparina Åke Björklund
  2. Sofi, Iniö Keistiö, kipparina Rolf Schwartz
  3. Salli, Naantali, kipparina Olavi Lankinen
  4. Pinja, Korpoström, kipparina Mattias Fellman
  5. Maarit, Kustavi, kipparina Ahti Veijola
  6. Atte, Turku, kipparina Markus von Weissenberg

Uusi arvokas ”Presidentti Sauli Niinistö”- kiertopalkinto jaettiin Verkkovene- luokan voittajalle Åke Björklundin (kuvassa keskellä) kipparoimalle Finalle.

Uusi kauniisti toteutettu ja myös ikuisesti kiertävä ”kello”- kiertopalkinto meni Ilkka Pärssiselle. Palkinnon jakoperusteena ovat veneen historian tunteminen ja esille tuominen, veneen autenttisuus, miehistön pukeutuminen ja hyvä meininki.

”Spelmans trophy”- kiertopalkinto jaettiin parhaimman musikaalisen vaikutelman antaneelle venekunnalle, Rolf Schwartzin kipparoimalle Sofille – jälleen kerran, sillä sekä merellä että rannassa raikasi laulu ja haitarimusiikki.

Lions Club Naantalin edustajat jakoivat oman ”Leijona”- kiertopalkinnon Korpoströmistä saakka kolmella veneellä kisaamaan tulleelle Fellmanin perheelle kannustuksena. Tällainen omistautuminen lajille ansaitsee tulla huomioiduksi.


Helsingin Kahviviikko tulee lokakuussa
Slurp Oy, tiedote
Lokakuussa ensimmäistä kertaa järjestettävä Helsingin Kahviviikko kokoaa suomalaiset kahvinystävät herkullisen kahvin äärelle viikon ajaksi 22.-28.10.2018! Tapahtuman tarkoituksena on nostaa esille Helsingin upeita kahviloita ja kahvikulttuuria, sekä järjestää ennennäkemättömiä tapahtumia ympäri kaupunkia. Viikon aikana kaikki kahvinystävät voivat osallistua erilaisiin workshopeihin, kahvin maistelutilaisuuksiin.Lue lisää

Euroopan suurimmat käsi- ja taideteollisuusmessut Tampereella 16.–18.11.
Messuteemoina ovat tällä kertaa lapset ja nuoret, perinteet sekä kiertotalous.700 näytteilleasettajaa ja noin 45 000 kävijää.

Kirjavuoden helmet ja puheenaiheet messuilla. Turun Kirjamessuilla Viro tutuksi 5.-7.10. Tiedote: Turun Ruoka- ja Viinimessut tarjoilee ruokakulttuuria lokakuussa. Sirkat ja siiderit messuilla 5.-7.10.

Bikes, Burgers & Beers – maksuton pyörätapahtuma jälleen Fiskarsissa 8.9.2018
Nimensä mukaisesti tapahtumassa keskitytään pyörien lisäksi myös hyvään ruokaan ja juomaan. Katso

Automerkkifoorumien verkkokeskustelut ovat lupaava markkinatiedon lähde

Petteri Ojalan väitöstutkimuksen mukaan automerkkifoorumien verkkokeskustelut tarjoavat alan yrityksille runsaasti merkityksellistä tietoa asiakkaistaan. Tutkimuksen tulokset nostavat esiin sen, että itse ostotapahtuma on vain pieni osa henkilöauton asiakaskokemusta. Automerkkifoorumien keskusteluihin tutustumalla markkinoijat voivat ymmärtää auton kulutusta laaja-alaisesti ja siten varautua autoalan edessä olevaan alan murrokseen.Lue lisää

Makasiinit avautuivat Turun Vanhalla torilla

Makasiinien käsityöliikkeissä on myynnissä yksilöllisiä käsitöitä. Kansainväliset Suurmarkkinat puolestaan rantautuvat Aurajoen rannoille ja Vanhalle Suurtorille 18. – 22. heinäkuuta. 110 kauppiasta 35 eri maasta tuovat kansainvälisen markkinatunnelman herkkuineen ja käsitöineen.
Lue lisää

Keskiajan Turku järjestetään 28.6.–1.7.2018. Tapahtumassa vieraili viime vuonna yli 160 000 kävijää. Keskiaikaiset markkinat järjestettiin Turussa ensimmäistä kertaa 22 vuotta sitten. Tämän päivän Keskiajan Turku koostuu viidestä eri tapahtumasta.Keskiajan Turku
—–

Klassikkovenetapahtuma Aurajoessa Turussa 16.6.

Mahonkiset ’runaboutit’ ja varhaiset lasikuituklassikot kunnioittavat Turun kunniakkaita veneenvalmistusperinteitä sekä legendaarisia kilpakuskejaan, esikuvanaan 50-luvun Turun suosituimpiin yleisötapahtumiin lukeutunut ’Aurajoen Wauhtiajot’! Wauhtiajot Sivu

Perinneajot Hammarbackenilla, Fiskarsissa 9.6.2018 klo 11-17
Fiskarsin museo avaa kesäkautensa yhteistyössä Suomen vaunuhistoriallisen seuran kanssa. Museon tapahtumapäivän aikana yläruukki täyttyy hevosista ja hienoista vaunuista, työpajoista sekä muista aktiviteeteista.

Suomen Kädentaidot uudistuu: muutoksia järjestelyissä ja messusisällössä
Tiedote. Muutoksia tehdään pohjakarttaan, aikatauluun ja keskitytään vain kädentaitoihin. Levähdysalueita tulee lisää asiakstoivomusten mukaan. Messuteemoina ovat tällä kertaa lapset ja nuoret, perinteet sekä kiertotalous.lue lisää
—-
ITE näyttely Suomen Metsämuseo Lustossa 27.4.2018–6.1.2019
Maaseudun Sivistysliiton ITE Saimaalla -hankkeen löydöistä koottu näyttely ITE Puusta esittelee eteläsavolaista kansanomaista luovuutta sekä puusta inspiraationsa saanutta ITE-taidetta. Lue lisää


Vuosi 2018
Supermessut Tampereella

Viiden tapahtuman Supermessut-kokonaisuuteen kuuluvat Puutarha-messut, 10. kertaa toteutettavat Kotimaan Matkailumessut, viime keväänä debytoinut Design- ja käsityötori, uutuustapahtuma Platta-levymessut sekä 52. kertaa järjestettävä Keräily. Näytteilleasettajia tapahtumassa on noin 500. Viime kevään Supermessut houkuttelivat messuille lähes 21 000.Lue lisääLue lisää

—–
Vuoden 2018 Taito-palkinnon saa tamperelainen PIHKA Collection. PIHKA Collection suunnittelee ja valmistaa kotimaisia designtuotteita nahasta. Päämyyntiartikkelina ovat vahvalla käsityötaidolla valmistetut kengät ja laukutLue lisää

—–

Muotoilija Timo Sarpanevan näyttely 23.3.-23.9.2018 Designmuseossa
Scandinavian Design Cavalcade, 1955
Sarpaneva tunnetaan parhaiten hänen Iittalalle suunnittelemistaan lasi- ja taide-esineistä, mutta hänen monipuolinen, utelias ja ennakkoluuloton luovuus veivät suunnittelijan työskentelemään niin metallin, keramiikan, kuin tekstiilienkin pariin.Lue lisää

—-
Kädentaito- ja antiikkimessut Turun messukeskuksessa 17.–18.3.2018
Suunnittelua, materiaaleja ja tekemisen taitoa. Laadukkaita koriste- ja käyttöesineitä, yksilöllisiä vaatteita, työnäytöksiä.

Turun Piha & Puutarha -messut 6.-8.4.

Kaupunkipuutarha Livian tapaan, omenapuiden rakenneleikkauksia, työnäytksiä, feng shuita

Sommitelmia, nikkarointia ja rakennushaaveita. Rakenna & Sisusta -messut 9.-11.2. Turun Messukeskus

Eurooppalaisen keramiikkataiteen kärkeä Fiskarsissa kesällä
Tiedote. Julkaistu: 09.01.2018, 10:20
Onoma

Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta ONOMA järjestää ABOUT CLAY -näyttelyn Fiskarsin ruukin Kuparipajassa ensi kesänä. ABOUT CLAY pureutuu saven syvimpään olemukseen ja kokoaa yhteen ainutlaatuisen kattauksen eurooppalaista huipputason keramiikkataidetta. Lue lisää

Etelä-Koreassa järjestetään 3.-25.12. suomalaisen designin joulumarkkinat

TRE Christmas Market Seoul will most likely be the biggest international sales event for Finnish design ever. Join us in bringing the Finnish Christmas and lifestyle to Korea! We are aiming to have about 300 000 visitors in 3 weeks. About 150 000 customers visited the market in Helsinki last year.Lue lisää

Finland Under the Dome: A Holiday Pop-up

An exclusive Holiday pop-up marketplace featuring fashion, food and home products straight from emerging designers in Finland. Mukana runsaat 50 yritystä Westfield San Francisco Centre -ostoskeskuksessa 4.12-24.12.2017. Muotia, ruokaa, designia, perinteitä, ekologisia tuotteita… Katso yritykset

—–

Kädentaidot käynnistyi: Taito-Finlandia Restaurointi Mikael Holmalle
Tiedote. Julkaistu: 17.11.2017, 11:56
Tampereen Messut

Viikonlopun mittainen käsityö- ja design-keidas houkutteli jo aamupäivällä tuhansittain elämyksellistä messukokemusta etsiviä Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen ostosparatiisiin. Avajaisissa palkittiin alan taitureita, kuten restauroija Mikael Holma, joka on restauroinut muun muassa eduskunnan istuntosalin kaikki 200 pöytäpaikkaa ja 38 uniikkia kokopuista ovea karmeineen. Vuoden artesaani Antti Korpi käyttää puukon kahvoissa 3d-tekniikkaa. Lue lisää

—–

TurunVenexpossa 9-12.11

Messukeskuksessa 9.-12.11. järjestetyillä Venexpo-messuilla vieraili yli 7 000 kävijää. Kävijämäärä ylitti viime kerran lähes 2000:lla. Kävijät olivat kyselytutkimuksen tyytyväisiä sisältöönLue lisää

Uutuus- ja klassikkoveneet

Esillä on ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle purjevenetyyppi nimeltään Niklot Daycruiser. Se on Suomen olosuhteisiin suunniteltu hauska ja turvallinen purjevene, ja sen sarjavalmistus alkaa 2018.
Messuille on tuotu myös mielenkiintoisia ja harvinaisia klassikkoveneitä. Tällainen on mm. Turun Veneveistämöllä eli Åbo Båtvarfilla vuonna 1946 rakennettu Ann Mari -pikavene. Kunnostettu vene ehti olla noin parikymmentä vuotta ladon kätköissä.

Klassikkovenekokonaisuudessa on myös pieni lasikuituinen pikavene, Tornado, joita Turun Veneveistämöllä teetti Speden hyvä ystävä, keksijä Keijo Parkkunen. Veneillä ajettiin kilpaa ja myös huviteltiin. Sama venemalli oli mukana mm. ja Speden Pähkähullu Suomi -elokuvassa.

——–

Positiivisin Käsityöyrittäjä ja Vuoden 2017 Uutuustuote
Mediatiedote 23.10.2017 / Vapaasti julkaistavissa

Positiivisin Käsityöyrittäjä ja Vuoden 2017 Uutuustuote

Suomen käsityöyrittäjät SKYT ry:n järjestämässä yleisöäänestyksessä olivat ehdolla Vuoden Positiivisimmaksi Käsityöyrittäjäksi Susan Ruokolainen (Iloinen KettuLiini), Noora Rosberg (Spirraali) ja Annukka Mäkelä (Nunnun) sekä Vuoden 2017 Uutuustuote ehdokkaat olivat Comeback -sarja (Jussakka), Kierrätyskumilaukku (ASMI) ja Projektipussi (Kipriikka).

Ääniä annettiin 700. Eniten ääniä saivat:

Noora Rosberg (Spirraali)
Noora Rosbergin Spirraali-yritys syntyi 4.5-vuotta sitten – Rakkauvesta rautalankaan! Noora löysi nuorena työpaikkansa takahuoneesta rautalankaa, jota alkoi huvikseen väännellä. Rakkaus rautalankaan ja sen vääntelyyn syttyi siitä. Tuotteita alkoi syntymään rautalangasta, lasista ja kierrätysmateriaaleista kuin itsestään. Rakkaus rautalankaan roihuaa yhä 20 vuoden jälkeen. Spirraalin työpajalla Pälkäneellä väännetään hyvän mielen lahjatavarat ruosteisista hevosenkengistä, kahvilautasen sirpaleista, vanhoista laudanpätkistä ja tietysti, rautalangasta! Positiivisuus syntyy siitä, että saan tehdä sitä työtä mitä rakastan.
Linkit: http://spirraali.fi http://facebook.com/spirraali

Comeback -sarja (Jussakka)
Jussakan Comeback –sarjassa suomalainen kansallispukuperinne ilmenee nykyaikaisessa ja arkenakin käytettävässä muodossa. Siihen kuuluu kansallispukukankaista valmistettuja laukkuja ja koruja. Tuotteissa on käytetty osittain myös uusiokäyttöön otettuja kankaita. Sarjan riipuksella on Valtioneuvoston kanslian myöntämä SuomiFinland100 –tunnus. Oda Koiviston Jussakka yritys sijaitsee Inarin kunnan Kaamasen kylässä ja on yhdistyksen pohjoisin yritys.
Linkit: http://jussakka.fi http://facebook.com/jussakka

Hyvä B2B-asiakaskokemus syntyy tylsistä perusasioista
Yritysten kuva palveluiden ja kokemusten helppoudesta on aivan liian positiivinen. Vain vajaa 40 % yritysasiakkaista kuvaa kokemuksiaan hyviksi.Lue lisää

Tiedote. Julkaistu: 10.10.2017, Attido

Turun KirjamessutLue lisää

Helkama etsi kilpailulla uusia malleja sähkörahtipyöriin

Kai Klemetin suunnittelema HELKAMA SHERBA -polkupyörä voitti RD Velho Design Award 2017 -muotoilukilpailun. Kilpailussa piti suunnitella tavaroiden tai ihmisten kuljetukseen tarkoitettu sähköpolkupyörän konsepti Helkama Velox Oy:lle. Lue lisää

Kaupungin ja asukkaiden halut eivät useinkaan kohtaa lähiöiden kehittämisessä. Luontoturvan uutiskirjeestä Lue lisää

Käsityötapahtuma Kampissa viisi kertaa.

Kampissa Narinkkatorilla on järjestetty käsityötapahtuma Käsityökortteli vuosittain jo vuodesta 2013. Yleensä keväisin ja syksyisin järjestetty tapahtuma järjestetään tänä vuonna viisi kertaa. Päivämäärät ovat 6.5., 15.6., 13.7., 9.8. ja 9.9.

Jokaiseen tapahtumaan tulee n. 40 käsityöyrittäjää eri puolilta Suomea. Tarjolla on koko suomalaisen käsityön kirjo vaatteista ja laukuista lasituotteisiin ja keramiikkaan. Kaikki laadukasta ja takuulla 100% Suomessa käsityönä tehtyä. Jokainen tapahtuma tarjoaa hieman erilaisen kattauksen tuotteita.

Avoinna 10-18, paikkana Narinkkatori Kampin kauppakeskuksen edustalla.

Lisätietoa:

Suomen käsityöyrittäjät SKYT ry

Uusi puu kilpailun voittaja

Sellusta valmistettu lanka voitti kilpailun, jossa etsittiin puuta hyödyntäviä ratkaisuja globaalien megatrendien asettamiin haasteisiin. Muita palkittuja ratkaisuja ovat kuusiuute alavirtsatievaivoihin, ligniinistä valmistetut betonin notkistin ja biopohjainen liima sekä biohajoava, muoviton suojakerroskartonki.Lue lisää

Tiedote 16.2.2017
Turun Messukeskus Oy

Lepääkö korulippaassa unohdettu aarre?

Turun Taide- ja Antiikkimessut yhdessä Turun Kädentaitomessujen kanssa on mainio sekoitus uutta ja vanhaa kädentaitoa. Yleisön suosikiksi noussut tapahtumayhteistyö on jälleen 18.-19.3. Turun Messukeskuksessa.

Mediatiedote 10.2.2017

100 hyvää Suomesta-äänestyksen Suomen käsityöyrittäjät SKYT ry:n ehdokkaat

Suomen juhlavuoden kunniaksi etsitään 100 tuotetta tai palvelua juhlistamaan maatamme ja samalla viitoittamaan tietä tulevaisuuteen. Suomen käsityöyrittäjät SKYT ry:stä kymmenen jäsenyritystä valikoitui tuotteineen viralliseen 100 hyvää Suomesta-äänestykseen.
Yritykset ovat: HienoStella, Roots of Finland-korumallisto, Jaana Huhtanen Design, Laulujoutsenet-merinovillasukat, Jussakka, Kansallispukukankainen riipus, Kimperi Oy, Folk Elli hupputuubihuivi, Kirjosilta, JoutsenLaulu-heijastin, Raahen Taitopaja, Kuura -lasihimmeli tuotepaketti, Risako, Taika -laukku, Tmi Tyllin, Kalliokehrääjä-matto, Toiminimi Ulla-Maija Pastinen, Avainkaulakoru, Vinkee Oy, Suomen metsän eläimet-heijastinliivi

Kalaneuvos-brändin takana toimiva yrittäjäperhe ostaa kalankasvatusyrityksen Ruotsissa
Tiedote.
Julkaistu: 06.02.2017 klo 08:45
Julkaisija: Kalaneuvos

Hukkasen yrittäjäperheen omistama Nordic Fish Oy laajentaa kalankasvatustoimintaansa ostamalla Ruotsissa toimivan Slotts Lax Ab -kalankasvatusyrityksen koko osakekannan. lue lisää

Turku Band Festival jyrähtää käyntiin keskiviikkona

Tiedote. Julkaistu: 09.01.2017 klo 09:00
Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala

Nyt kolmatta kertaa järjestettävä Turku Band Festival on reseptiltään yksinkertainen: paikalliset yhtyeet esittäytyvät pääsymaksuttomissa tilaisuuksissa eri puolilla kaupunkia. Yhdeksän keikkapaikkaa, 52 paikallista yhtyettä ja neljä päivää musiikkia.ohjelmalue lisää

Tyhjä joululiike täyttyi lahjoista
Tiedote. Julkaistu: 03.01.2017 klo 09:00
OSG Viestintä Oy

Hyväntekeväisyysjärjestö Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:n ja turkulaisen kauppakeskus Hansakorttelin yhdessä toteuttaman tyhjän pop up-joululiikkeen suosio ylitti odotukset. Liike täyttyi yli 700 lahjalla.Lue lisää

Pinkopahvien aikaan syntynyt Halltex muutti seinien pinnoittamisen tavan
Tiedote. Julkaistu: 30.11.2016 klo 09:40 Halltex Oy

70-vuotiaasta Halltexista tuli yleiskäsite sisustuslevyille

Halltexin historia sai alkunsa sotakorvauksista, vetoisista taloista ja sodan vaurioittamista metsistä. Halltex-puukuitulevyjen valmistus alkoi vuonna 1946, jolloin hirsi- ja lautaseinien pinnoitukseen käytettiin yleisesti vielä pinkopahvia.1950-luvulla Halltex-levyt alettiin tapetoida tai pinnoittaa valmiiksi tehtaalla.

Suuri joulukauden avaus Turussa 26.–27.11.Lue lisää

Firan kahden viikon putkiremontti onnistui

Tiedote. Julkaistu: 21.11.2016 klo 11:00
Julkaisija: Fira Palvelut

Roihuvuorelaisen kerrostalon putkiremontti valmistui ennätysajassa. Asukkaat pääsivät tänään kotiin vain kahden viikon evakon jälkeen. Lue lisää

Tiedote 16.11
Vuoden Luomuyritys 2016 on Suomisen Maito Oy

Luomuliitto palkitsi Vuoden Luomuyrityksenä Jymy-jäätelöistä tunnetuksi tulleen Suomisen Maito Oy:n. Jymy-jäätelö on hurmannut yleisön ja on saanut mm. Vuoden Luomutuote -kunniamaininnan 2015. Lisäksi Jymy jäätelö on palkittu Pohjoismaiden parhaana luomuelintarvikkeena Malmössä kansainvälisillä luomumessuilla 2015.Lue lisää

Mediatiedote 23.10.2016

Positiivisin Käsityöyrittäjä ja Vuoden 2016 Uutuustuote

Suomen käsityöyrittäjät SKYT ry:n järjestämässä yleisöäänestyksessä olivat ehdolla Vuoden Positiivisimmaksi Käsityöyrittäjäksi Oda-Liv Koivisto (Jussakka), Sanna Leinonen (Elvari Korut Oy) ja Annukka Mäkelä (Nunnun) ja Vuoden 2016 Uutuustuote ehdokkaat olivat Juurespussi (Katja´s Coffee sack), Kehrä-tuotteet (Kipriikka) ja Naistenvaatemallisto (PaaPii Design Oy).

Eniten ääniä saivat: Sanna Leinonen (Elvari Korut Oy) ja ja Naistenvaatemallisto (PaaPii Design Oy).

Turun yliopiston tiedote

Bastu-haastekilpailu käynnistyy ‒ voittajalle 15 000 euroa resurssiniukkuuteen perustuvan uuden ratkaisun kehittämiseen.

Bastu-haastekilpailussa haetaan uusia ratkaisuja edistämään talouden ja hyvinvoinnin kasvua, joka ei perustu luonnonvarojen liikakäyttöön. Ideat voivat liittyä sekä tuotteisiin että palveluihin tai niiden yhdistelmiin. Valtakunnallisen haastekilpailun tavoitteena on erityisesti uudistaa Varsinais-Suomen elinkeinoelämän kärkialoja.

lue lisää

Vuoden designteko 2016 -palkinto Hakola Huonekalu Oy:lle

Tiedote. Julkaistu: 08.09.2016 klo 13:30
Suomalaisen Työn Liitto

Suomalaisen Työn Liitto palkitsi jurvalaisen huonekaluja ja sisustustuotteita valmistavan Hakola Huonekalu Oy:n tänään Habitare-messujen yhteydessä Vuoden Designteko -tunnustuksella. Tunnustuksen kriteerit ovat omaperäisyys, vastuullisuus ja design osana arkea. lue lisää

12 000 kiloa poistotekstiiliä lähti Hollantiin kierrätettäväksi

Tekstiili 2.0 -pilottihankkeen puitteissa on vuoden alusta kerätty reilut 30 000 kiloa kodin poistotekstiilejä. Tekstiileistä 3000 kg on mennyt kierrätykseen ja uudelleenkäyttöön muun muassa yrityksille, oppilaitoksiin, toimintakeskuksiin ja teattereille. Lisäksi noin 12 000 kilon koe-erä lähti 20.6. Hollantiin.lue lisää

Tiedote. Julkaistu: 03.05.2016
Puutarhaliitto ry

Espoon Marketanpuistoon avataan perjantaina 27.5.2016 Hulevesikeskus, joka jakaa tietoa ja ohjeita kiinteistöille ja yksityisille pihanrakentajille sade- ja sulamisvesien hallinnasta.

Sade- ja sulamisvesien hallintaan sekä niiden aiheuttamien haittojen ehkäisyyn löytyy apua Marketanpuiston vanhaan, idylliseen lampolaan kunnostetusta näyttelytilasta. Siellä tullaan esittelemään ratkaisuja hulevesien kestävään hallintaan kuten viivyttämiseen ja imeyttämiseen asemakaava-alueilla sekä malleja hulevesien hyödyntämisestä voimavarana. Lisäksi esillä on näytteitä hulevesien hallinnan materiaaleista ja kaupallisista tuotteista hulevesien käsittelyyn.

Nyt avautuva tietokeskus palvelee niin yksityisiä ja julkisia rakentajia kuin alan yrityksiäkin. Tilassa voidaan lisäksi järjestää aiheeseen liittyvää koulutusta ja muita tilaisuuksia. Puiston alueelle on suunnitteilla myös käytännön ratkaisumalleja ja toteutuksia.