Heideken – aitoturkulaine kesäkomedia
Komedia turkulaisuuden ytimen etsimisestä
Emma-teatterin pienellä porukalla tehdyn näytelmän perusajatuksena on löytää Turun ydin. Ydintä etsimään lähetetään muukalainen eli Turkuun muualta muuttanut poliisi. Hän joutuukin varsinaiseen turkulaisuuden myllytykseen, jossa vaihtuvat ripeällä tahdilla erilaiset turkulaisuuden kulttihahmot ja ikonit.
Liikennesuunnittelua.
Pyörivä näyttämö toimii hyvin vauhdikkaassa menossa. Episodimaiset ja sketsimäiset kohtaukset seuraavat toisiaan. Lavastuksen ja puvustuksen yksittäisillä ja yksinkertaisilla oivalluksilla saadaan aika- ja paikka nopeasti vaihtumaan. Näyttelijät heittäytyvät tehtävään ja nopeatempoiseen menoon täysillä. Välillä improvisoidaan. Joskus mennään keskiaikaisen näytelmätyypin puolella ja vieraillaankin Turun historian hämärissä.
Välillä tuntuu, että huumoria on liian vähän tarjolla Suomessa. Se on myös vaikea laji, varsinkin kun kosketellaan lähes pyhää asiaa, heidekeniläisyyttä. Satiiria ymmärtää harva ja ehkä senkin takia Heidekenissä pysytään keskitiellä.
Näytelmän perusjuoneen kuuluu pelko, että perusturkulaisuus häviää samalla kun Heidekeniä ei enää käytetä synnytyslaitoksena. Pelko on aiheeton, sillä kuten tämänkaltaisessa esityksessä on sopivaa, otetaan yleisö mukaan eri tavoilla. Tässä tapauksessa ilmenee että iso osa katsojista on nimenomaan Heidekenillä syntyneitä. Tai oliko se heirekken?
Äänitehosteita käytetään maltillisesti, mutta hyvin. Niillä saadaan lisää vitsikkyyttä, mutta ei syödä kuitenkaan näytelmästä. Katsojalle ja kuluttajalle pitää jäädä tilaa, mitä ei aina nykyään tajuta kaikissa yhteyksissä.
Useita huumorin tapoja on käytetty näytelmässä. Mies näyttelee naista tai toisinpäin. Tämä on tietysti myös käytännön sanelema, koskapa homma vedetään läpi pienellä porukalla. Hahmojen jatkuva vaihtuminen on melkoinen urakka näyttelijöille, jotta saadaan elävyyttä. Kyllä tässä onnistutaan erinomaisesti. Skaala on laaja Tuhkimosta ja pyövelistä hyviin veljiin. Laskennan tasolla varmasti reilusti yli 60 mainioita roolihahmoa.
Puhetavat ja kärjistykset tulevat tietenkin jo tunnetusta turkulaisesta murteesta ja Turun historiasta. Turun tauti, hyvä veli kulttuuri, hassut ”kuit”. Lopulta ilahduttavaa on kuitenkin se, ettei käsittely ole mitenkään turkukliseistä, vaikka niistä kyllä riittäisi ammennettavaa lähes loputtomasti. Eli on löydetty mukavia näköaloja.
Aika hauska oli kuitti siitä miltä asiat näyttävät ja maksavat ”paperilla” ja mitä on todellisuus. Tai miten rahaa jaetaan, jotta kaikilla menee hyvin. On siinä poliisilla opettelemista turkulaisuuteen.
Kaikelle ei uskalla nauraa
Vaikka turkulaisia asioita vitsaillaan, pysytään hyvän maun tällä puolen. Mentiin suhteellisen kiltillä linjalla. Välillä katsoja putoaa kärryiltä eikä pysty aina keksimään missä on pihvi. Pysyykö turkulaisuutta tuntematon mukana ollenkaan? Tarvitaan historiatietoja.
Liioittelua löytyy, mutta valta-aspektin kohdalla aika vähän. Esimerkiksi politiikka jää kokonaan pois. Kristinuskon ikonit kelpaavat huumorin lähteeksi, mutta eivät mitkään nykyajan tabut.
Turkulaisuuden ydintä haetaan myös tunnetuista tuotteista ja ne oli tulkittavissa sponsorien mainospaloiksi. Tästä toki olisi irronnut enemmänkin ja joskus todellisuus on teatteriakin hauskempaa.
Entä löytyykö turkulaisuuden ydin? Sen voi jokainen katsoja päättää, mutta ainakin siitä sai eräänlaisen turkulaisuuskylvyn, joka saattaa löytyä Turun sloganista ja siten itselleen nauramisen kyvystä?
Kyllä parin tunnin hauskuutus elvyttää mukavasti sielua ja kroppaa.
Teatteri Emmassa Naantalissa turkulaistutaan vielä 18.8 saakka.
Kuvat: Otto-Ville Väätäinen
http://teatteri.turku.fi/turun-kaupunginteatteri/ohjelmisto/heideken
Maanalainen armeija iskee jälleen!
Teatteri Akseli saa vierailijansa nauramaan. Vuorossa on 1990-luvulla televisiosta tutun sarjan pohjalta toteutettu näytelmä Maanalainen armeija iskee jälleen. Tapahtumat sijoittuvat ranskalaisen René Artoisin kahvilaan.
Ensimmäistä kertaa teatteriin astuessa, tuli hieman epäileväinen olo esityksen laadusta. Paikka näytti sen verran kotikutoiselta ja pienellä budjetilla tehdyltä, ettei esityskään voisi kovin kummoinen olla. Ihmisiä kuitenkin virtasi yhtenään sisään, ja heidät toivotti tervetulleeksi
vanha herrasmies, joka kätteli miehiä ja antoi naisten kämmenselille suudelman.
Pienen, vain 60:nen henkilön näytössalin tultua täyteen, esitys pääsi alkamaan. Näytelmän tapahtumapaikat sijoittuivat pääasiassa hienosti toteutettuun Renén kahvilaan, jossa osa sarjan keskeisistä hahmoista seikkailivat.
Maanalaisen armeijan jo entuudelta tuntevat kuitenkin huomasivat varmasti kuinka esityksestä jäi puuttumaan monia hyviä hahmoja, joilla olisi saanut tehtyä esityksestä vielä hauskemman ja täyteläisemmän. Siitä huolimatta näytelmä oli hulvaton, ja siihen oli onnistuttu tuomaan jos jonkinlaisia kommelluksia, väärinkäsityksiä sekä hullunkurista sekoilua.
Esitys oli tehty samalla ratki riemukkaalla tyylillä kuin itse televisiosarjakin, mikä toi hauskoja muistoja mieleen itse sarjasta. Näytelmää seuratessa ajantaju unohtui, ja 2,5 tuntia kului aivan huomaamatta. Näytelmä myöskin soveltuu kaiken ikäisille vauvasta vaariin, ja saa takuu varmasti nauramaan jokaisen katsojan!
Vuoden 2015 alussa Turussa toimintansa aloittanut harrastajateatteri Akselilla on n. 70 jäsentä, jotka saavat yhteisvoimin aikaiseksi toinen toistaan parempia näytelmiä. Jutun Maanalaisen armeijan perjantaisesta ensi-illasta saattoi huomata Turun Sanomista muutamaa päivää ennen ensiesitystä. Juttu pisti silmään jo ennestään tutuksi tulleen René Artoisin myötä, jonka takia kiinnostus sarjan näytelmäversioon heräsi. Lipun varaaminen tapahtui helposti teatteri Akselin nettisivuilla, sopivaan hintaan.
Teksti: Jade Järvinen