Puuarkkitehtuurista virkistävästi
Puurakentamisen historiasta ja tulevaisuudesta, puurakennuksen osista ja omasta tuotannosta koostuva arkkitehti Jukka Koivulan kirja on tiivis katsaus, jonka sanomaa tukee runsas kuvitus. Omien kohteiden esittely vie puolet kirjasta. Lisäksi lopussa on hyvä kokoelma kirjallisuutta.
Kirjoituksista kuvastuu puun käyttäytymisen monipuolinen tunteminen ja perehtyneisyys. Myös käsityölle annetaan sen ansaitsema kunniansa puurakentamisessa erilaisia teollisia tekniikkoja unohtamatta. Pre-cut on paikallaan rakentamisen sijaan nopeaa, clt kerrostalorakentamisessa on lupaavaa.
Raumalaisena hän on voinut jättää kädenjälkensä moniin kohteisiin vanhassa Raumassa, aina opiskeluajoiltaan asti. Kohteita on rannikon tuntuman kaupungeissa, mutta myös muualla. Koivula kertoo, että kaikki projektit ovat opettavaisia. Sadan vuoden talo tuli tutuksi tv-ohjelmassa, jossa nähtiin rakennuttajan, rakentajan ja arkkitehdin kolmiodraamaa.
Koivula nostaa esiin puurakentamista kehitelleitä arkkitehtejä suuren määrän. Luettelo voisi olla erillään ja kenties joitakin kohteita esiteltynä. Ruotsalainen puuarkkitehtuuri saa kiitosta, vaikka sitä ei Suomessa ole kovin ihmeellisenä pidetty.
Historia osuus voisi mennä syvemmällekin, mutta antaa hyvin käsityksen suomalaisen puurakentamisen tai yleensä puurakentamisen omintakeisuudesta maailmallakin. Kuvitus myötäilee tekstiä, vaikka on joskus hiukan irrallisen tuntuistakin. Tyypittely nykypuurakentamisen tyyleistä on silmiä avaava.
Kirjoittaja nostaa esiin myös useaan otteeseen paikan hengen. Arkkitehdin pitää ottaa huomioon mikroilmasto, maaston muodostuksen, kulttuuri ja muita seikkoja. Pitääkö arkkitehtuurin olla aina huomiota herättävää ollakseen hyvää? Eikö pienimuotoisuus hienoinen yksityiskohtineen ja ympäristöönsä istuvana ole mitään? Hyvä rakentaminen on onnistunutta ilman alleviivausta.
Koivula heittää palloa koko rakentamisen ketjulle aina suunnittelijoista ja kaavoituksesta rakentajille ja rakennuttajille kuin tavalliselle kuluttajalle.
Esimerkiksi: ”Maaseudun ympäristöjen huvetessa epämääräisen ”antiikin” arvostus on lisääntynyt. ”Otetaan vanhat kuoret.” ja ”Rakennetaan kummallisia kartanon tapaisia pientaloja”.
Aalto-yliopiston pienet kokeellisuudet saavat kiitosta Koivulalta. Puutalohankkeet ovat osin onnistuneitakin. Mutta kritiikkiä saa esimerkiksi detaljien puuttuminen. Puusta voi tulla ähkykin, kun kaikki paikat umpeutetaan erilaisilla levyillä.
Puutalohankkeita leimaa suunnittelun heikko taso tai anonyymisyys, piittaamattomuus mittasuhteista tai tilallisuudesta. Määräykset ja normit vievät rakentamista talotekniikan korostumiseen. Puuarkkitehtuurin tuleminen onkin julkisissa päiväkodeissa, sairaaloissa ynnä muissa puun terveellisyyden vuoksi.
Katsaus puulajeihin ja niiden käyttömahdollisuuksiin avaa luvun rakennuksen eri puuosiin. Ovi- ja ikkuna-aukot sekä parvekkeet ovat rakennusten vaativimpia osia. Talo saadaan näyttämään ”tihrusilmäiseltä”, ”mykältä”, ”totiselta”. Ei pitäisikään puhua vain aukoista seinässä.
Kirja on hyvää oppimateriaalia, mutta maallikko tai asiaa harrastava voi oppia näkemään yksityiskohtia, joita ei ehkä tiennyt olevankaan. Tiivistä tekstiä ja asiaa. Paikoitellen nautittavia huomiota ja sanan käyttöä. Talot kasvavat eläviksi osiksi hyvää ympäristöä.
Puuarkkitehtuuri (176 s), Jukka Koivula, Rakennustieto 2018
Tero Elsilä